Perheemme kuntoutusjakso Kempeleessä tarjosi paljon vertaistukea ja mukavaa yhteistä tekemistä pienryhmissä

Perheemme saapui kuntoutuspaikkaan Kempeleen Zemppi-Keskukseen maanantaiaamuna odottavin mielin. Kuntoutushenkilökunta otti meidät iloisena vastaa. Pian esittelyjen jälkeen kuntoutusjaksolle osallistuvat kuntoutujat, sisarukset ja vanhemmat jakautuivat omiin pienryhmiinsä. Lapset lähtivät yllättävän rohkeasti uusien ohjaajien mukaan omiin puuhiinsa.

Vanhempainryhmässä saimme kertoa omista toiveistamme kuntoutusjakson sisällön suhteen, joita pääsimme vielä tarkentamaan yksilöllisemmin omaohjaajan alkuhaastattelun aikana iltapäivällä.

Ohjelmaa pienryhmissä lapsille ja aikuisille

Kuntoutusjaksolla päivien rakenne toistui samanlaisena, mikä helpotti orientoitumista kunkin päivän ohjelmaan. Aamupäivisin lapset ja nuoret puuhailivat omissa pienryhmissään ja vanhemmat jakoivat kokemuksia ja vinkkejä liittyen arjen hankaluuksiin ”tähtilapsemme” kanssa.

Iltapäivisin puuhailimme yhdessä koko perheen kesken ohjatuissa toiminnoissa ja aktiviteeteissa. Oli ihanaa viettää aikaa yhdessä ilman arkiaskareiden paineita ja työhuolia. Toisten perheiden seurassa pystyi olemaan täysin rennosti eikä kukaan katsonut pitkin nenänvartta, vaikka lapset olivat ajoittain vilkkaita ja kiukuttelivat helposti.


Vertaistuelliset keskustelut kuntoutuksen parasta antia

Vanhempainryhmissä käytiin viikolle asetettuja tavoitteisiin liittyviä asioita läpi keskustellen. ”Kalvosulkeisiin” emme törmänneet lainkaan, mikä oli positiivinen yllätys. Vertaistuelliset keskustelut toisten vanhempien kanssa olivatkin meille vanhemmille kuntoutusjakson parasta antia.

Perheemme pienelle kuntoutujalle kuntoutusjakson paras anti oli myös vertaiskokemusten saaminen omassa pienryhmässä käytyjen keskustelujen ja toiminnallisten puuhien parissa. Pienet sisarukset tulivat myös silmät loistaen päivittäin omista pienryhmistään kertomaan touhuistaan ja uusista leikkikavereistaan.

Ryhmämuotoisen toiminnan lisäksi perheellämme oli mahdollisuus pysähtyä juuri omaan arkeemme kuuluviin haasteisiin yksilöllisten tapaamisten aikana työryhmän työntekijöiden kanssa. Koimme todella tulleemme kuulluksi kuntoutuksen aikana.


Oulun kupeessa Kempeleen Zemppi-Keskuksessa on nyt hyvin tilaa uusille perheille kuntoutukseen! Lue lisää ja hae mukaan!