Tiedote Medifamilia Oulun Edenin asiakkaille
Medifamilia on tehnyt yhteistyötä nykyisen hotellitoimijan Sokotelin kanssa jo useamman vuoden ajan Oulun Edenissä. Hotelliketju Sokotel ei jatka määräaikaista vuokrasopimustaan kiinteistöomistajan kanssa 31.12.2021 jälkeen. Nykyisellään Sokotelin ja Medifamilian yhteistyö jatkuu normaalisti 17.12.2021 asti.
Kiinteistönomistajalla on neuvottelut käynnissä uuden hotellitoimijan kanssa, josta he informoivat erikseen yhteistyökumppaneita. Toimintaa tulee jatkamaan toinen toimija vuonna 2022. Hotellin kiinteistöä remontoidaan tammikuusta 2022 alkaen, kestoksi on arvioitu puoli vuotta. Medifamilia tulee jatkamaan toimintaansa Oulun Edenissä remontin jälkeen nykyiseen tapaansa syksyllä 2022. Näin ollen remontin aikana keväällä 2022 Medifamilian toiminnassa tulee muutoksia tilojen käytön suhteen, mahdollisesti osa kuntoutuksesta tullaan toteuttamaan toisessa toimipaikassa. Kevään kuntoutukset pyritään toteuttamaan suunnitelluilla ajankohdilla, mutta joidenkin yksittäisten kuntoutusjaksojen toteutus voi siirtyä syksylle 2022.
Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin asiakkaisiimme henkilökohtaisesti ennen kuntoutuksen alkua koskien kuntoutusta koskevia käytännön asioita. Tiedotamme jatkossa aktiivisesti asiakkaitamme, kun saamme lisää tietoa aikatauluista ja muista järjestelyistä.
Arto Lamberg Liisa Pesola
Toimitusjohtaja vs. Aluepäällikko
Lisätiedot:
Liisa Pesola
Aluepäällikkö
p. 044 788 8894
liisa.pesola@coronaria.fi